Yhdistys

Porin Tradenomiopiskelijat PORA ry on Satakunnan ammattikorkeakoulussa tradenomitutkintoa suorittavien porilaisten opiskelijoiden yhdistys. PORAn tärkein tehtävä on huolehtia tradenomiopiskelijoiden hyvinvoinnista ja edunvalvonnasta Satakunnan ammattikorkeakoulussa.

PORA toimii linkkinä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä ja vaikuttaa monissa ammattikorkeakoulun toimielimissä. Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä opiskelijakunnan ja muiden opiskelijayhdistysten kanssa.

Edunvalvonnallisen toiminnan lisäksi PORA pitää huolta opiskelijoiden henkisestä hyvinvoinnista järjestämällä monipuolisesti mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon. Perinteisiä opiskelijatapahtumia yhdistys järjestää useasti lukuvuoden aikana.

PORAn toimisto sijaitsee kampuksen kolmannessa kerroksessa tilassa A308.

Lisätietoa ajankohtaisista tapahtumista saat esimerkiksi facebook-sivuiltamme!

Historia

Koska tradenomeilla ei ollut Porissa omaa TROL:in paikallisyhdistystä ennen vuotta 2013, päättivät tradenomiopiskelijat yhdistää voimansa ja perustaa oman paikallisyhdistyksen 9.4.2013. Harkinnan jälkeen yhdistys sai nimekseen Porin Tradenomiopiskelijat PORA ry. Yhdistystä oli perustamassa Anniina Heilimä, Jani Mäntysaari, Jami Jantunen ja Taavi Tingander. Teemme tiivistä yhteistyötä Tradenomiopiskelijaliitto TROL ry:n kanssa.

yoda

Järjestämme muutamia ständi-päiviä vuodessa kampuksella, joissa tuomme liittoamme ja yhdistystämme esille koulumme tradenomiopiskelijoille ja järjestämme myös ensimmäisen vuoden opiskelijoille aloittavien infon, johon tulee liittoamme esittelemään opiskelija- ja nuorisoasiamies.

poramerkki bangmerkki
Syksyllä 2014 saimme myyntiin myös ensimmäiset itsetehdyt haalarimerkkimme.